24.12.2013
4.11.2013
ISÄNPÄIVÄPOLKU PE 8.11.
Päiväkoti toivottaa kaikki isät tervetulleiksi isänpäiväpolulle perjantaina 8.11.
klo 7-9.30 tai klo 15-17.15 välisinä aikoina.
Polulla isät ja lapset kulkevat yhdessä pisteeltä toiselle omassa tahdissa.
Ensimmäinen rasti on puutarhassa, josta nuolet
ohjaavat seuraavalle rastille metsään.
TERVETULOA!
28.10.2013
KANNATUSMAKSU SIIMAPUISTON LASTEN HYVÄKSI
Vanhempaintoimikunta on kaudella 2013-2014 päättänyt
jälleen kerätä kannatusmaksun, johon perheiden toivotaan osallistuvan
mahdollisuuksien mukaan. Kannatusmaksu on 10 euroa / lapsi.
Lahjoitukset ohjataan jokaisen päiväkodin lapsen hyväksi.
Saaduilla varoilla tehdään hankintoja tai ostetaan palveluja,
Saaduilla varoilla tehdään hankintoja tai ostetaan palveluja,
joita varten päiväkoti ei saa kerätä rahaa,
mutta joita vanhempaintoimikunta haluaa kaikille lapsille taata.
Esimerkkinä ruokailun jälkeen jaettava Xylitol-pastilli
mutta joita vanhempaintoimikunta haluaa kaikille lapsille taata.
Esimerkkinä ruokailun jälkeen jaettava Xylitol-pastilli
tai erilaiset kulttuuritapahtumat, kuten teatteriesitykset.
Ilman riittävää rahallista tukea,
lapset jäävät näistä paitsi.
Myös lapsen isovanhemmat, kummit ja muut läheiset voivat halutessaan
tehdä lahjoituksen. Jokaisen panos on merkittävä.
Lahjoituksen voi maksaa tilille
FI73 3131 1001 0800 54
saaja Siimapuiston vanhempaintoimikunta
viestikenttään voit kirjoittaa lapsesi ryhmän/ryhmien nimen
Lisätietoja:
puheenjohtaja Kari Saukkonen
kari.p.saukkonen(at)gmail.com
ja
rahastonhoitaja Katja Andreev
katjamarita(at)gmail.com
saaja Siimapuiston vanhempaintoimikunta
viestikenttään voit kirjoittaa lapsesi ryhmän/ryhmien nimen
Lisätietoja:
puheenjohtaja Kari Saukkonen
kari.p.saukkonen(at)gmail.com
ja
rahastonhoitaja Katja Andreev
katjamarita(at)gmail.com
KIITOS!
17.9.2013
VANHEMPAINTOIMIKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KOKOUS 5.9.2013
PÖYTÄKIRJA
Siimapuiston vanhempaintoimikunnan sääntömääräinen kokous
Aika: 5.9.2013, klo 19.10
Paikka: Siimapuiston päiväkodin ruokala
Läsnä:
Kari Saukkonen
Petri Sormunen
Hanna Nyrönen
Sari Kaipainen
Hanna Guttorm
Sanna Hämäläinen
Ville Lähteinen
Jukka Kauppinen
Sanna Koskelainen
Johanna Hirvonen
Jenna Heiman
Sanna Jääskeläinen
Heini Elf
Jasminen Patrakka
Hanna Ketopelto
Jonna Martti
Katja Andreev
Marjo Naukkarinen
Johanna Juntunen
Maarit Kinnunen
Riikka Holopainen
Sini Järvi
Silja Sillanpää
Tuula Urrila-Koppanen
Leena Lahtinen
Anniina Siponen
1. Vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Kari Saukkonen avasi kokouksen kello 19:10 ja toivotti kaikki tervetulleeksi kokoukseen.
2. Todettiin läsnäolijat.
3. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Kari Saukkonen ja sihteeriksi Johanna Juntunen, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Pöytäkirjantarkastajia ei valittu.
4. Kokouskutsu on ollut sääntöjen mukainen ja kokous todetaan päätösvaltaiseksi.
5. Hyväksyttiin kokouksen esityslista.
6. Käytiin läpi edellisen kokouksen pöytäkirja, siihen ei ollut kenelläkään huomautettavaa.
7. Rahastonhoitaja Katja Andreev esitteli edellisen tilikauden tapahtumat. Kannatusmaksu oli toukokuuhun 2013 mennessä suoritettu 62 lapsen kohdalta. Rahaa oli käytetty Xylitol-pastilleihin.
8. Valittiin vanhempaintoimikunnalle seuraavalle kaudelle puheenjohtaja, varapuheenjohtaja/sihteeri, rahastonhoitaja sekä viestintävastaava/tiedottaja.
- Puheenjohtajaksi valittiin Kari Saukkonen
- Varapuheenjohtajaksi/sihteeriksi Johanna Juntunen
- Rahastonhoitajaksi Katja Andreev
- Viestintävastaavaksi/tiedottajaksi Marjo Naukkarinen
9. Muut asiat
- Päiväkodin johtaja Leena Lahtinen kertoi päiväkodin tilojen olevan vanhempaintoimikunnan käytettävissä maksutta, kunhan ilmoitetaan Leenalle kun tarvitsemme tiloja. Leena muistutti myös että tilat ovat kaikkien vuokrattavissa esim. syntymäpäiväjuhlia tms. varten.
- Kerätään jokaisessa ryhmässä taas vanhempien sähköpostiosoitteet ja laitetaan ne ryhmien ilmoitustaululle. Helpottaa sitten leikkitreffien ym. sopimista.
- Riikka Holopainen ilmoitti, että hänellä olisi kontakti, jonka kautta xylitol-pastillit voisi saada edullisemmin. Tuula Urrila-Koppanen lupasi hoitaa xylitol-pastillit ja ottaa yhteyttä Riikan kontaktiin.
- Kannatusmaksu on vapaaehtoinen ja päätettiin jatka samalla 10€ /lapsi maksulla. Leena ja Marjo hoitavat maksun ”markkinoinnin” päiväkodilla.
- Blogista ja tilinumerosta kannatusmaksua varten laitetaan mainos ilmoitustaululle ja tiedotteiden alaviitteeseen. Lisäksi kannatusmaksusta tehdään erillinen ilmoitus päiväkodin ulko-oviin. Samat
tiedot löytyvät myös blogista.
- Lisäksi päiväkodin tiedotteisiin voidaan varata tarvittaessa vanhempaintoimikunnalle oma ”kolo” tiedottamista varten.
- Sari Kaipainen ehdotti Siimapuiston vanhempaintoimikunnan Facebook-ryhmän perustamista. Asia sai kannatusta ja valtuutettiin Sari Kaipainen perustamaan ryhmä. Sovittiin, että ryhmä on suljettu ja sinne voi jokainen vanhempi kutsua muita vanhempia.
- Keskusteltiin kannatusmaksusta ja mihin rahoja käytetään. Sovittiin, että tiedotteessa kerrotaan mahdollisia kohteita esim. kulttuuritapahtumien järjestämistä päiväkodilla. Päätettiin kerätä rahaa ja katsoa tammikuussa paljonko on varoja ja minkälaisen teatteriryhmän niillä saisi päiväkodille vierailemaan ja lapsia ilahduttamaan. Leena muistutti, että näitä kustannuksia voidaan myös jakaa päiväkodin ja vanhempaintoimikunnan kesken.
- Valokuvaus on marraskuussa 6.,7. ja 8. päivä. Kuvaukset hoitaa tänä vuonna Kuvamuisto.
- Isovanhempien päivä pidetään päiväkodilla 18.10. Koska päiväkoti ei saa kerätä rahaa niin isovanhempien ruokakustannukset täytyy kierrättää vanhempaintoimikunnan tilin kautta.
1. ehdotus: isovanhemmat maksavat etukäteen 5€ keittolounaasta.
2. ehdotus: isovanhemmat tuovat omat eväät.
3. ehdotus: vanhemmat tuovat kahvit ja leivonnaiset, lapset tarjoilevat ne isovanhemmille.
Vilkkaan keskustelun jälkeen päädyttiin ehdotukseen numero yksi. Sovittiin, että ryhmäkohtaisesti tehdään keräyslipas, johon maksetaan 5€. Ryhmässä on lista päivään osallistuvista isovanhemmista ja ruokamaksu tulee olla suoritettuna viimeistään 11.10. Tästä laitetaan ”muikkarit” ulko-oviin.
Lippaat kerätään ja rahat tilitetään vanhempaintoimikunnan tilille, josta sitten maksetaan päiväkodin saama lasku ruokailusta.
- 30.9. Päiväkodilla on avoimet ovet kello 8-12 ja 14-16.
- Leena kertoi, että vanhempain toimikunnan on mahdollisuus järjestää kasvua tukevia iltamia vanhemmille/perheille päiväkodilla, johon voidaan pyytä esim. perheneuvolasta luennoitsijaa tai muuten vain vertaistukea samassa elämäntilanteissa oleville.
- Vanhempain toimikunnan blogiin kaivattiin ryhmien kasvattajien esittelyjä yksityisyyden suojaa noudattaen. Lisäksi Marjo muistutti, että kaikki voivat kirjoitella juttuja blogiin.
- Blogiin voidaan lisätä myös ehdotuksia artikkeleista tai kirjoista, joista voisi saada tukea tai oppia vanhemmuuden tiellä.
- Leena kertoi, että vanhempain toimikunnan on mahdollisuus järjestää kasvua tukevia iltamia vanhemmille/perheille päiväkodilla, johon voidaan pyytä esim. perheneuvolasta luennoitsijaa tai muuten vain vertaistukea samassa elämäntilanteissa oleville.
- Vanhempain toimikunnan blogiin kaivattiin ryhmien kasvattajien esittelyjä yksityisyyden suojaa noudattaen. Lisäksi Marjo muistutti, että kaikki voivat kirjoitella juttuja blogiin.
- Blogiin voidaan lisätä myös ehdotuksia artikkeleista tai kirjoista, joista voisi saada tukea tai oppia vanhemmuuden tiellä.
10. Seuraavan kokouksen aikataulua ei päätetty. Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 20.30.
Kari Saukkonen
puheenjohtaja
Johanna Juntunen
sihteeri
Marjo Naukkarinen
Katja Andreev
3.9.2013
21.8.2013
KUTSU
Siimapuiston vanhempaintoimikunnan sääntömääräinen vuosikokous pidetään päiväkodin
ruokalassa torstaina 5.9.2013 vanhempainillan päätyttyä.
Vuosikokouksessa valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja/sihteeri ja rahastonhoitaja
seuraavalle toimikaudelle. Lisäksi käsitellään edellisen tilikauden talouteen liittyvät
tapahtumat ja tilitilanne sekä tarvittaessa muita asioita.
Kaikki päiväkodin vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita!
Vanhempaintoimikunnan puolesta,
Kari Saukkonen, pj
Kuva: Marjo Naukkarinen
6.8.2013
PÄIVÄKODIN PUUTARHASSA
Kuvat yllä kevään istutustalkoista (Fiskars). |
Päiväkodin pikkupuutarhurit pääsevät pian korjaamaan toukokuisten
istutustalkoiden satoa. Puutarha kukoistaa ja keväällä kullekin päiväkotiryhmälle
nikkaroidut kasvulaatikot pullistelevat aarteitaan.
Kiitos vielä vanhemmille nikkarointiavusta,
sekä yhteistyökumppaneille,
Fiskars, Biolan, Tahvosen Puutarha ja Skanska, kaikista tykötarpeista!
Aistipuutarhassa on avoimet ovet 14.8.2013 klo 14.00─15.00,
jolloin kuka tahansa voi tulla katsomaan kuinka puutarha kukoistaa ja tuottaa satoa.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen (9.8. mennessä) täältä > klik.
Elokuiset kuvat: Marjo Naukkarinen |
23.5.2013
KESÄKIRPPIS 5.6.
Tervetuloa
myymään ja ostamaan
vanhempaintoimikunnan ja päiväkodin yhdessä järjestämälle
KESÄKIRPPIKSELLE
Maailman ympäristöpäivänä 5.6. klo 15-18 välisenä aikana.
Kirppis järjestetään sään salliessa päiväkodin pihalla. Muutoin ollaan ruokasalin puolella.
Tuotto menee myyjille.
Jotta osaamme arvioida tilantarpeen, pyydämme myyjiä tekemään pöytävarauksen
Anniina Siposelle [anniina.siponen@vantaa.fi] 4.6. mennessä.
Ota kaveri mukaan ostoksille!
21.5.2013
KEVÄTKARKELOT 23.5.
SIIMAPUISTON PÄIVÄKODIN
”METSÄMÖRRIN KEVÄTKARKELOT” – TAPAHTUMA PERHEILLE
TO 23.5 KLO. 17- 18.30
Kukkaniityn, Omenatarhan, Kirsikkalaakson ja Perhospuiston aloitus päiväkodin pihalta klo.17.00 Lammenrannan, Metsäpolun ja Sammalmättään aloitus päiväkodin pihalta klo.17.30
PERHEET KIERTÄVÄT ELÄMYSRASTEILLA PIHALLA SEKÄ METSÄSSÄ.
Pihalla tehdään taideteoksia asfaltille, leikitään perinneleikkejä ja lapset nautiskelevat jäätelöt kioskilla. Metsässä katsellaan Metsämörrin televisiosta avautuvaa näkymää, hurvitellaan huvipuistossa, ihastellaan
eläinmaailmaa ja tutkaillaan tutkimusrastilla.
Muistathan pukeutua liikunnallisiin, sään mukaisiin vaatteisiin. Ota mukaan reipas ja iloinen mieli!
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
tv. Siimapuiston päiväkodin väki
11.5.2013
ÄITIENPÄIVÄJUHLAT PUUTARHASSA
Kaikki Siimapuiston äidit ovat tervetulleita juhlistamaan äitienpäivää, nauttimaan puutarhapuuhista ja mehuhetkestä päiväkodin omassa puutarhassa torstaina 16.5. klo 15-17.
Puutarhatempauksen yhteydessä järjestettävässä tilaisuudessa äideillä on ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua puutarhan istutuspuuhiin yhdessä lasten kanssa. Mukana on puutarhaosaamisen ammattilaisia, joilta voi kysyä vinkkejä ja ohjeita myös omiin puutarhoihin.
AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!
Muistattehan, että lapset ja vanhemmat voivat osallistua yhdessä päiväkodin kanssa Puutarhatempauksen valmisteluihin ja rakennuspuuhiin ma 13.5. klo 15 alkaen.
Kuva: Marjo Naukkarinen
7.5.2013
TUNNELMAPALOJA PIHASEIKKAILUSTA
Kuvat Marjo Naukkarinen |
Isät, äidit, isovanhemmat ja päiväkodin aikuiset seikkailivat yhdessä lasten kanssa Pihaseikkailu-tapahtumassa, joka järjestettiin Siimapuiston päiväkodin pihalla ja lähimetsässä 25.4. Nuori Suomen tarjoaman tapahtuman tavoitteena on liikkumisen ilo ja yhdessä tekemisen riemu.
Aurinkoinen sää helli osallistujia ja väki viihtyi kivojen tehtävien parissa. Kuten arvata saattaa, rohkeimmin hienoja taitojaan ja hurjia temppujaan esittelivät lapset. Aikuiset saivat mallia ensi vuoden seikkailua silmällä pitäen.
Hauska tilannekatsaus tapahtumasta kuultiin Radio Novassa. Kaksivuotiasta kirsikkalaaksolaista haastatteli Arttu Harkki.
19.4.2013
KAIKKI MUKAAN PIHASEIKKAILUUN!
Nuoren Suomen tarjoama Pihaseikkailu järjestetään torstaina 25.4.2013 klo 15-17.
Tapahtumassa seikkaillaan päiväkodin omalla pihalla ja metsässä yhdessä vanhempien ja isovanhempien kanssa. Luvassa on hauskoja ja helppoja yhteisiä liikuntatehtäviä, jotka
on valittu siten, että ne tukevat lapsen luontaista liikkumista.
Tapahtuman tavoitteena on liikkumisen ilo ja yhdessä tekemisen riemu.
TERVETULOA!
Ota mukaan iloinen seikkailumieli ja pukeudu vaatteisiin, joissa on helppo liikkua.
Paikalla on myös toimittaja Arttu Harkki Radio Novasta haastattelemassa pihaseikkailijoita.
27.3.2013
AJANKOHTAISTA ASIAA
Vuoden ensimmäinen vanhempaintoimikunnan kokous pidettiin viime viikolla. Kokousmuistio löytyy täältä. Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaisia asioita ja keskusteltiin kuluvan vuoden tapahtumista. Päiväkodin vuosikellon löydät blogin Ajankohtaista-välilehdeltä.
Puutarhatempaus pidetään to 16.5. Lapset ja vanhemmat voivat osallistua yhdessä päiväkodin kanssa tapahtuman valmisteluihin ja rakennuspuuhiin ma 13.5. klo 15 alkaen.
Kesäkirppis järjestetään Maailman ympäristöpäivänä ke 5.6. Päiväkoti on tulevista tapahtumista yhteydessä vanhempiin ja kerromme niistä myös täällä blogissa.
Päiväkoti on suljettu pe 12.4. henkilökunnan kehittämispäivästä johtuen.
Muistutus vielä vanhempaintoimikunnan kannatusmaksusta, johon noin puolet perheistä on tässä vaiheessa osallistunut:
Toivomme, että kaudella 2012-2013 vanhemmat osallistuvat
mahdollisuuksien mukaan toiminnan tukemiseen 10 euroa / lapsi lahjoituksella, joka ohjataan jokaisen päiväkodin lapsen hyväksi. Saaduilla varoilla tehdään hankintoja, joita varten päiväkoti ei saa
kerätä rahaa, mutta joita vanhempaintoimikunta haluaa kaikille lapsille
taata. Esimerkkinä ruokailun jälkeen jaettava Xylitol-pastilli.
Lahjoituksen voi maksaa tilille FI73 3131 1001 0800
54
Saajaksi merkitään Siimapuiston vanhempaintoimikunta
ja viestikenttään voit kirjoittaa lapsesi ryhmän/ryhmien nimen.
Lisätietoja kannatusmaksusta antavat
puheenjohtaja Kari Saukkonen
kari.p.saukkonen(at)gmail.com
ja
rahastonhoitaja Katja Andreev
katjamarita(at)gmail.com
Saajaksi merkitään Siimapuiston vanhempaintoimikunta
ja viestikenttään voit kirjoittaa lapsesi ryhmän/ryhmien nimen.
Lisätietoja kannatusmaksusta antavat
puheenjohtaja Kari Saukkonen
kari.p.saukkonen(at)gmail.com
ja
rahastonhoitaja Katja Andreev
katjamarita(at)gmail.com
MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ!
Kuva: Marjo Naukkarinen
VANHEMPAINTOIMIKUNNAN KOKOUS 21.3.2013
MUISTIO
Siimapuiston päiväkodin vanhempaintoimikunnan kokous 1/2013
Aika: 21.3.2013 klo 17
Paikka: Siimapuiston päiväkodin ruokala
Läsnä:
Leena Lahtinen, päiväkodin johtaja
Johanna Juntunen
Kari Saukkonen
Tuula Urrila
Jasmine Patrakka
Jouni Sorvoja
Jukka Huttunen
Heidi Simola
Anniina Sipola, päiväkoti
Sirpa Tammerkoski, päiväkoti
Hanna Ketopelto
Sini Ahlgren
Klaudia Hautamäki
Kari Saukkonen avasi kokouksen ja lupasi tehdä kokousmuistion. Käytiin läpi läsnäolijat.
2. Päiväkodin vuosikello
Leena Lahtinen kertoi päiväkodin vuosikellosta, joka olisi tarkoitus olla periaatteiltaan
samankaltainen joka vuonna. Sirpa Tammerkoski esitteli tarkemmin sen sisältöä. Vuosikello löytyy vanhempaintoimikunnan blogista (>Ajankohtaista) . Lahtinen kyseli vanhempaintoimikunnan osallistumishalukkuutta sen tekemiseen ja siihen liittyvän toiminnan suunnitteluun.
Päiväkoti oli ajatellut mm. isovanhempien kanssa tekemistä seuraavissa tapahtumissa:
perinneleikkipäivä (oli 28.2), puutarhapäivä (alkaen 2014) ja isovanhempienpäivä (18.10.).
Vanhempien osallistumiseen päiväkoti oli alustavasti ajatellut puutarhatempausta 16.5 ja
kesäkirppistä. Vanhempaintoimikunta kannatti ajatusta. Sovittiin että
puutarhatempaukseen liittyvät rakennustyöt tehdään päiväkodin, lasten ja vanhempien
kesken 13.5. klo 15 alkaen. Lahtinen selvittää materiaalitarpeet ja kyselee niitä vanhemmilta. Kesäkirppis järjestetään 5.6. maailman ympäristöpäivän yhteydessä.
3. Muut asiat
- Saukkonen kertoi rahastonhoitajan terveiset. Kannatusmaksuja saatu noin puolelta
perheistä.
- Kuvamuisto Oy valittiin tekemään kuluvan vuoden kuvaukset loka-marraskuussa. Tuula
Urrila-Koppanen tekee tilauksen ja sopii tarkemman ajan.
- Xylitol-pastillit ovat lopussa ja Tuula Urrila-Koppanen valtuutettiin tilaamaan niitä lisää.
- Todettiin, että päiväkodin säännöllisiin sähköpostitiedotteisiin voitaisiin lisätä blogin osoite ja mahdolliset muut pysyvät tekstit, kuten yhteystiedot jne.
- Vapaata keskustelua mm. liukkaudesta, auringon huomioimisesta jne.
4. Seuraava kokous ja kokouksen päättäminen
Ei päätetty seuraavaa kokousta.
Seuraava tapaaminen puutarhapäivän valmisteluissa 13.5.
22.3.2013 Vantaalla
Kari
Saukkonen12.3.2013
KUTSU
Siimapuiston päiväkodin vanhempaintoimikunnan kokous 1/2013
pidetään 21.3.2013 klo 17 alkaen päiväkodin ruokalassa.
Kokouksessa käsitellään vanhempaintoimikunnan
ja päiväkodin yhteistoimintaan liittyviä asioita.
Kaikki vanhemmat ovat tervetulleita!
Lisätietoja
Kari Saukkonen, puheenjohtaja
p. 050 368 5155
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)