Vuoden ensimmäinen vanhempaintoimikunnan kokous pidettiin viime viikolla. Kokousmuistio löytyy täältä. Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaisia asioita ja keskusteltiin kuluvan vuoden tapahtumista. Päiväkodin vuosikellon löydät blogin Ajankohtaista-välilehdeltä.
Puutarhatempaus pidetään to 16.5. Lapset ja vanhemmat voivat osallistua yhdessä päiväkodin kanssa tapahtuman valmisteluihin ja rakennuspuuhiin ma 13.5. klo 15 alkaen.
Kesäkirppis järjestetään Maailman ympäristöpäivänä ke 5.6. Päiväkoti on tulevista tapahtumista yhteydessä vanhempiin ja kerromme niistä myös täällä blogissa.
Päiväkoti on suljettu pe 12.4. henkilökunnan kehittämispäivästä johtuen.
Muistutus vielä vanhempaintoimikunnan kannatusmaksusta, johon noin puolet perheistä on tässä vaiheessa osallistunut:
Toivomme, että kaudella 2012-2013 vanhemmat osallistuvat
mahdollisuuksien mukaan toiminnan tukemiseen 10 euroa / lapsi lahjoituksella, joka ohjataan jokaisen päiväkodin lapsen hyväksi. Saaduilla varoilla tehdään hankintoja, joita varten päiväkoti ei saa
kerätä rahaa, mutta joita vanhempaintoimikunta haluaa kaikille lapsille
taata. Esimerkkinä ruokailun jälkeen jaettava Xylitol-pastilli.
Lahjoituksen voi maksaa tilille FI73 3131 1001 0800
54
Saajaksi merkitään Siimapuiston vanhempaintoimikunta
ja viestikenttään voit kirjoittaa lapsesi ryhmän/ryhmien nimen.
Lisätietoja kannatusmaksusta antavat
puheenjohtaja Kari Saukkonen
kari.p.saukkonen(at)gmail.com
ja
rahastonhoitaja Katja Andreev
katjamarita(at)gmail.com
Saajaksi merkitään Siimapuiston vanhempaintoimikunta
ja viestikenttään voit kirjoittaa lapsesi ryhmän/ryhmien nimen.
Lisätietoja kannatusmaksusta antavat
puheenjohtaja Kari Saukkonen
kari.p.saukkonen(at)gmail.com
ja
rahastonhoitaja Katja Andreev
katjamarita(at)gmail.com
MUKAVAA PÄÄSIÄISTÄ!
Kuva: Marjo Naukkarinen